Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Blogi-tyyppisiä ajatelmia

Säilytän tämän allaolevan tekstin osittain, vaikka se ei enää ole ajankohtainen kohdallani tilanteiden muututtua. Blogin puolella käsittelen tätäkin aihetta enemmän.

Ajatelmia agilityharrastuksen mielekkyydestä

 

Ihminen kestää, minkä kestää. Sitten hän hajoaa, ensin henkisesti, sitten fyysisesti ja lopulta mullan alla biologisesti. Jos harrastustoiminnassa tekisi töitä itsensä ja muiden eteen vasemmalla kädellä, voisi olla helpompaa kestää se kura ja paska, jota niskaan tulee. Kun työtä tekee lähes puolipäiväisesti ilman palkkioita ja palkkaa täydellä sydämellä: koirakon hyväksi - yhdistysten kautta -asenteella, tulee oma sietokyky täyteen lähempänä "ennemmin tai myöhemmin" ilmaisun alkuosaa. 

Niille, jotka haluavat vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa, eivätkä vain purnata ja valittaa tehtyjen päätösten huonoutta ja epäoikeudenmukaisuutta, on paikkoja tarjolla. Vaikuttamisen tasolla yhdistyksen hallituksissa tai lajiliiton (Sagi) hallituksessa on tilaa. Usein ei tarvitse edes ilmaista kiinnostustaan hallituspaikasta, riittää kun tulee paikalle kokoukseen, jossa hallitus valitaan eikä  kieltäydy ehdokkuudesta.

Haluaisin antaa hienon lajin eteen niin paljon kuin pystyn. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että syyskokouksessa saa joku enemmän potkuja ja iskuja kestävä ottaa vastuuta. Jos asenteiden kehitys ei muutu siihen suuntaan, että kannustetaan ennemmin kuin hakutaan liittotason vaikuttamiseni aika on kohta lopussa. Voimani ovat lopussa jo nyt. Ei ole kaiketi järkevää, että lajiliiton eteen tehdyn työn "korvauksena" on unien menetystä ja rytmihäiriöitä?

 

Aurinkoista agilitykesää ja kannustavaa suhtautumista kaikille t: Petteri

 

Porissa 19.5.2015


Selventävää jatkoa asiaan (kirjoitettu pääosin 20.5.2015)

Jatkan vähän vielä ajatuksiani ... kirjoittaminen on minulle terapioivaa toimintaa. Selvennän sen, että Sagi ei ole minua vaatinut tekemään tätä työmäärä, jonka teen. Olen asettanut vaatimukset suuresta työpanoksesta ja "täydellisestä suorituksesta" itse itselleni. Työmäärän rasituksesta ja omasta epäonnistumisen tunteesta väsyneenä jaksaminen romahti, kun työ ei ollutkaan kaikkien palautteiden mukaan onnistunut. Täydellisyyteen itseään piiskaava Petteri ei kestänyt. Jaksamisen saaga tai utopia siitä tuli päätökseensä.


Kuten Karin tsemppiviestiin kommentoin (omassa Facebook-profiilissani), ihmettelin vuosi sitten, miksi hän jaksoi vain kaksi vuotta pj:na. Nyt ihmettelen, miten hän jaksoi niin pitkään. Ennen pj-pestiä ihmettelin, miksi pj:n kausien määrä on rajattu (ja hallituksen jäsenten). Enää ihmettelen, miten joku on voinut jaksaa ne kaudet täyteen. No, analyyttisesti ajattelevana ja itseltäni täysillä tekemistä vaativana olentona, jolla on analyysin mukaan ylikorostunut oikeudentunto ja taipumus työnarkomaniaan, mietin asiaa eri näkökulmista.

 

Löysin (edellisten ominaisuuksien lisäksi) itsestäni joukon ominaisuuksia, jotka ovat osaltaan edesauttamassa haavoittuvaisuuttani:

1) Minulla ei ole panssarikuorta. Olen tunteikas ja empaattinen.

2) Projisoin yleisen kritiikin itseäni koskevaksi.

3) Minulla ei ole teflonkuorta. Lika ja paska jäävät kiinni, eivät valu pois yltäni.

4) En osaa olla vastaamatta tai kommentoimatta asioita. Vastaan puheluihin aina, kun puhelin on päällä (en öisin), samoin sähköposteihin. Pitäsi osata olla vastaamatta.

5) Vaadin itseltäni (harrastus hallinnossa ja töissä) täydellistä vaitioloa. Päätösten perustelut ja käsittelyt vellovat päässäni pääsemättä ulos, kun ei ole purkukanavaa.

6) On vaikeaa, kun ei voi puolustautua kirjoituksien syytöksille. Satunnainen kirjoittaja voi laukoa sähköpostissa tai FB:ssa omia syytöksiään, ilman tietojen paikkansapitävyyden tarkastamista ja tietosuojavaateita. Kun asia on sellainen, ettei se ole julkinen tai tietoa ei ole virallisesti julkistettu, olen aseeton kommentoimaan.

7) Otan kantaakseni / kannan huolta sellaisista asioista, joihin ei ole käytännössä oikein itsellä vaikuttaa. 

No tässä näitä huoliani jälleen, joita kirjoittaessani taas muutamat itkut tirautin.

Tähän loppuun vielä yksi lainaus Jouni Kautolta (Sagin varapj), oiva pohdinta.

"Mietin eilen illalla, että SAGIn vastuutehtäviin ryhtymiseen liittyy mielenkiintoinen paradoksi:
Tehtävään hakeutuu ainoastaan henkilö, joka on empaattinen ja välittää yhteisestä hyvästä.

Empaattisuus melkein väistämättä tarkoittaa, että tällainen henkilö kokee asiat, kuten palautteen, voimakkaasti ja tunteiden kautta, jolloin tehtävän myötä lähes väistämättä tuleva kritiikki ja negatiivinen palaute muodostuu erittäin kuluttavaksi."

Porissa 26.5.2015

Jälkikirjoitus 19.1.2016

Elämän iloa - agiltystakin

 

Elämänä muuttaa muotoaan ja iloisuus palaa mieleen. Jaksaminen on taas parempaa ja jatkan agilityn parissa. Ystävät, joita hieno laji on tuonut mukanaa, ovat tsempanneet minua eteenpäin kulunee reilun puolen vuoden aikana. Parhaimmat tukijani haluavat pysyä tuntemattomina, joten kiitokset heille nimettöminä.

 

--Petteri