Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Olen ehdolla Kaarinan kaupungin työsuojeluvaltuutetuksi toimikaudelle 2018-2021.


Nimeni on Petteri Kerminen, tarkemmin Kai Petteri Kerminen. Olen 47-vuotias piikkiöläinen. Koulutukseltani olen LVI-insinööri, tietotekniikan DI ja ammatillinen opettaja.


Työura ja työelämän luottamustehtävät

Olen ollut Kaarinassa LVI-tarkastajan virasssa 1.1.2016 alkaen. Toinen osa työnkuvaani on tila- ja ravintopalveluissa LVI-asiantuntijana toimiminen. Ennen Kaarinaan tuloa olen ollut noin 4 vuotta LVI-tarkastajana Porin kaupungin ympäristövirastossa. Siellä olin Akavan / JUKOn edustajana YT-työryhmässä.

Ennen kunnallista virkauraa työskentelin noin 15 vuotta Tampereen teknillisen korkeakoulun / yliopiston Porin yksikössä opettajana ja tutkijana. Yliopistoaikanani olin kaksi kautta erillislaitoksen johtokunnassa henkilökunnan edustajana.

 

Ongelmanratkaisua ja neuvottelutaitoa kehittävää toimintaa

Olen ammatillisen pätevöitymisen ohella opiskellut vuorovaikutustaitoja ja kasvatustiedettä. Pedagogiset työpajat sekä ammatillisen opettajakoulutuksen kasvatussosiologian ja -psykologian opinnot auttavat ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä. Insinööritausta luo hyvän pohjan järjestelmälliselle ongelmanratkaisulle.

Harrastuselämässä ja asunto-osakeyhtiössä olen ollut monissa luottamustehtävissä. Asunto-osakeyhtiön hallituksen noin 8 vuoden kokemus on antanut näköalapaikan ihmisten toimintaan arkipäivän kipukohdissa - esimerkiksi kosteusvaurioissa. Harrastan aktiivisesti agilitya. Olen sen puitteissa kouluttanut jo yli 10 vuotta. Koiraharrastusten kautta olen myös ollut luottamustehtävissä. Paikallistasolla olin yhdistyksen hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja tai puheenjohtaja noin 8 vuotta, kunnes muutin Porista Kaarinaan. Valtakunnallisella tasolla oli rotua harrastavassa yhdistyksessä hallituksessa / puheenjohtaja noin 4 vuotta.  Merkittävin luottamustoimi oli Suomen Agilityliitto ry:n hallituksen puheenjohtajuus ja sitä ennen hallituksen jäsenyys. Näissä yhteensä olin noin 4 vuotta.

 Vahvuuteni

Olen päätöksenteossa harkitseva, vaikkakin faktojen ollessa saatavilla pystyn tekemään harkintani  nopeasti. Olen ihmisläheinen kuuntelija ja sääntöjen tasapuolinen noudattaja.